Jarnon vierailun viimeiset päivät (21.-22.10) vietettiin siis Amsterdamissa. Meille oli sattunut hotellin kanssa huippuhyvä säkä, sillä sijainti oli ihan mahtava! Vaikka tiedettiinkin että hotelli on keskustassa niin en siltikään ollut tajunnut miten hyvällä paikkaa se oikeasti on :D. Asemalta lähdettäessä hotelli oli ihan kulman takana, ja samaa hotellikatua kun jatkaa eteenpäin, pääseekin suoraan Dam-aukiolle. Hotelli oli myös erittäin siisti ja hieno, vaikka huone olikin hieman pieni. Se on kuitenkin melko tyypillistä Amsterdamilaisille hotelleille.
Kanaaliajelut on Amsterdamissa ihan must, joten päätettiinkin lähteä katselemaan kaupunkia vedestä päin. Ihan oikeassa on kyllä kaikki suositukset, että Amsterdamin näkee parhaiten veneajelulla. Meidän nappaama vene lähti Anne Frankin talon edestä, jonne oli muuten sen mittaiset jonot kun ohi käveltiin, ettei olisi ihan tullut mieleen jäädä jonottamaan. Ehkä syyslomaviikolla oli osuutta asiaan, ainakin toivon niin, että myöhemmin ei aivan tuollaiset ruuhkat olisi! :D Se paikka olisi mielenkiintoista mennä katsomaan.
| Jotkut ihmiset oikeasti asuu kanaalien varsilla... :D Myös B&B-tyyppisiä paatteja oli paljon! |
| Vinot talot |
Illan hämärtyessä pyörittiin ympäri keskustaa tutkaillen Amsterdamin iltameininkejä. Käytiin itseasiassa myös samassa maailmanpyörässä Dam-aukiolla, jossa oltiin muutamaa päivää aiemmin käyty Jonnan kanssa ;D Silloin käytiin päivällä ja nyt iltapimeellä, joten ees vähän jotain erilaista :D. Illan mittaa pidin kyllä kameran visusti laukussa, sillä niinkuin tiedetään, osassa Amsterdamin keskustaa kuvaaminen on tiukasti kiellettyä, joten kamera sai unohtua :D
Toinen Amsterdam-päivä päätettiin pyhittää Amsterdamin suurimpien shoppailukatujen, Kalverstraatin ja Leidsestraatin tarjonnan tutkintaan. Mulla tuli kuitenkin heti aamulla mieleen, että haluaisin päästä katsomaan Museoaukiolla sijaitsevaa Iamsterdam-kirjain-maamerkkiä, vai miksi sitä nyt sanotaan. Katsottiinkin kartasta, että tuo paikka sijaitsee noin parin kilometrin päässä ydinkeskustasta, ja päästäisiin sinne melko kätevästi noita jo edellämainittuja shoppailukatuja pitkin. Museoaukion liepeillä sijaitsee nimensä mukaisesti useita eri museoita, kuten Rijksmuseum sekä Van Gogh-museum. Tuo Van Gogh museo olis erittäin mielenkiintoista mennä tsekkaamaan jossain vaiheessa, mutta tällä reissulla se jäi vielä kokematta.
| Turisti ;) |
| Jouluintoilua jonkun putiikin edessä :) |
| Matkan varrella poikettiin myös "tulppaanitorin" ohitse, vaikkakaan tähän aikaan vuodesta ei paljon itse kukkia näkynyt... |
![]() |
| Museumplein! |
Jarnon lento takaisin Suomeen lähti onneksi vasta seitsemän aikaan illalla, joten meillä oli mukavasti aikaa viettää päivää Amsterdamissa. Illalla kävin jättämässä hyvästit Jarnolle lentokentällä ja junailin itseni takaisin Enschedeen. Nyyh! Nyt kun tätä kirjoittelen, niin aikaa tuosta lähtöpäivästä on kulunut siis jo kolme viikkoa! Nopeasti aika vain menee...
-M

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti